Tietysti voidaan miettiä miten vapaaehtoinen on sairauden ja olemattoman immmuunipuolustuksen takia kotiin jääminen on, mutta käytetään sitä samaa paremman puutteessa.
Postaukseni elinsiirrosta ja koronasta keräsi useamman tuhatta katsomista, ihan mahtava huomata että omille kirjoituksille ja näkökannoille on tarvetta ja kiinnostusta. Saman teeman alla aion pohtia teidän kanssa nyt sitä, miltä korona ja sen leviäminen musta henkilökohtaisesti tuntuu ja miten se on vaikuttanut meidän elämään.
Oon ollut saikulla ja olin suunnitellut palaavani opiskelemaan seuraavassa periodissa, mutta massaluentojen peruuntuminen, ihmispaljouden välttely ja oma riskiryhmään kuuluminen sinetöivät kuitenkin sairaslomalla jatkamisen.
Teen töitä lasten parissa keikkatyönä, ja yllättäen en aio mennä hoitamaan päiväkotilaisia enkä vielä koululaisiakaan, heillä kun on suuri mahdollisuus imeä tartunnat itseensä - etenkin päiväkodissa tuntuvat lapset jakavan kaiken räästä eteenpäin.
Onneksi ja onneksi olen sairastelun vuoksi tehnyt vain vähän töitä viimeaikoina, sillä harmittais jäädä kotiin varmuuden vuoksi, jos olis sovittuja työkeikkoja, valmiis laskettuja palkkatuloja ja lapsia joiden kanssa on oikeesti mukava olla.
Hassua että koronan tilanne eskaloitui niin nopeasti (onneksi ei kuitenkaan niin paljon kuin vaikka Norjassa!) kun torstaina lähdettiin Jyväskylään tavoitteena mennä katsomaan Sannia ja nähdä ystäviä ja sukulaisia.
Lopulta näin ihmisiä vain prismassa villalankaostoksilla, ja sielläkin shoppailijoita oli puolikas kourallinen. Sen sijaan lainaan äidin sanoja: ihan kun olis joulu, te ootte kaikki täällä (minä, mieheni ja pikkuveli ja yhä äidin ja iskän kanssa asuva sisko) ja ollaan pelattu pelejä. Ja se on totta, me oltiin useampi yö mun perheen luona ja veli oli paljon paikalla, niin me pelattiin koko perheen voimin afrikan tähteä, kimbleä, uunoa, trivialia, bandua, virheistä viisiä ja muita koko perheen pelejä. Lisäksi juhlittiin 9-vuotiasta siskoa ja koottiin hänen -yllättäen- Harry Potteriin liittyvää legolahjaa ja sehän oli mahtavaa parisuhde-, sisarus- ja perheaikaa. Musta on parasta että meidän perhe on läheinen, välit aidosti lämpimät ja Juha kuuluu sataprosenttisesti mukaan. Niinpä kotona pysyttely sujui helposti.
Ja kotona myös jatketaan. Mä olen siis hyvin riskiryhmässä ja lähipiirissä en ole ainoa.
Ja koska mulla ei ole pakottavaa tarvetta käydä missään, jään kotiin. Mieheni käy vielä toistaiseksi töissä jos tilanne ei muutu, mutta pian taidetaan jäädä kumpikin kotiin. Saatiin mukaan yks lisäosa meidän "vapaaehtoiseen karanteeniin" välttelemään tartuntoja.
Jos ja kun joutuu menemään kauppaan, verikokeisiin tai lääkäriin, julkisen liikenteen busseihin, aion vetää päähäni hengityssuojaimen jollaisia käytetään kemikaalien kanssa työskennellessä. En siis mitään hiton ruttomaskia tai astronauttikypärää, mutta koska minä sairastun herkästi ja ennen oireita ehtisin tartuttaa muita, aion vähentää riskiä piilottamalla hengityselimet. Jos olisin perusterve tai vähän vähemmän riskitapaus, saattaisin sutautua kevyemmin. Mutta olellista on, että perusterveet huomioisivat meidät riskiryhmläisert ja minimoisivat tartutusmahdollisuuden. Se on opetettu pienille koulussakin, että toivon myös aikuisten ymmärtävän asian tärkeyden ja jakavan eteenpäin tietoa.
Ettette missaa mitään, klikatkaa TÄSTÄ blogin Facebook hallintaan!
Postaukseni elinsiirrosta ja koronasta keräsi useamman tuhatta katsomista, ihan mahtava huomata että omille kirjoituksille ja näkökannoille on tarvetta ja kiinnostusta. Saman teeman alla aion pohtia teidän kanssa nyt sitä, miltä korona ja sen leviäminen musta henkilökohtaisesti tuntuu ja miten se on vaikuttanut meidän elämään.
Oon ollut saikulla ja olin suunnitellut palaavani opiskelemaan seuraavassa periodissa, mutta massaluentojen peruuntuminen, ihmispaljouden välttely ja oma riskiryhmään kuuluminen sinetöivät kuitenkin sairaslomalla jatkamisen.
Teen töitä lasten parissa keikkatyönä, ja yllättäen en aio mennä hoitamaan päiväkotilaisia enkä vielä koululaisiakaan, heillä kun on suuri mahdollisuus imeä tartunnat itseensä - etenkin päiväkodissa tuntuvat lapset jakavan kaiken räästä eteenpäin.
Onneksi ja onneksi olen sairastelun vuoksi tehnyt vain vähän töitä viimeaikoina, sillä harmittais jäädä kotiin varmuuden vuoksi, jos olis sovittuja työkeikkoja, valmiis laskettuja palkkatuloja ja lapsia joiden kanssa on oikeesti mukava olla.
Hassua että koronan tilanne eskaloitui niin nopeasti (onneksi ei kuitenkaan niin paljon kuin vaikka Norjassa!) kun torstaina lähdettiin Jyväskylään tavoitteena mennä katsomaan Sannia ja nähdä ystäviä ja sukulaisia.
Lopulta näin ihmisiä vain prismassa villalankaostoksilla, ja sielläkin shoppailijoita oli puolikas kourallinen. Sen sijaan lainaan äidin sanoja: ihan kun olis joulu, te ootte kaikki täällä (minä, mieheni ja pikkuveli ja yhä äidin ja iskän kanssa asuva sisko) ja ollaan pelattu pelejä. Ja se on totta, me oltiin useampi yö mun perheen luona ja veli oli paljon paikalla, niin me pelattiin koko perheen voimin afrikan tähteä, kimbleä, uunoa, trivialia, bandua, virheistä viisiä ja muita koko perheen pelejä. Lisäksi juhlittiin 9-vuotiasta siskoa ja koottiin hänen -yllättäen- Harry Potteriin liittyvää legolahjaa ja sehän oli mahtavaa parisuhde-, sisarus- ja perheaikaa. Musta on parasta että meidän perhe on läheinen, välit aidosti lämpimät ja Juha kuuluu sataprosenttisesti mukaan. Niinpä kotona pysyttely sujui helposti.
Ja kotona myös jatketaan. Mä olen siis hyvin riskiryhmässä ja lähipiirissä en ole ainoa.
Ja koska mulla ei ole pakottavaa tarvetta käydä missään, jään kotiin. Mieheni käy vielä toistaiseksi töissä jos tilanne ei muutu, mutta pian taidetaan jäädä kumpikin kotiin. Saatiin mukaan yks lisäosa meidän "vapaaehtoiseen karanteeniin" välttelemään tartuntoja.
Jos ja kun joutuu menemään kauppaan, verikokeisiin tai lääkäriin, julkisen liikenteen busseihin, aion vetää päähäni hengityssuojaimen jollaisia käytetään kemikaalien kanssa työskennellessä. En siis mitään hiton ruttomaskia tai astronauttikypärää, mutta koska minä sairastun herkästi ja ennen oireita ehtisin tartuttaa muita, aion vähentää riskiä piilottamalla hengityselimet. Jos olisin perusterve tai vähän vähemmän riskitapaus, saattaisin sutautua kevyemmin. Mutta olellista on, että perusterveet huomioisivat meidät riskiryhmläisert ja minimoisivat tartutusmahdollisuuden. Se on opetettu pienille koulussakin, että toivon myös aikuisten ymmärtävän asian tärkeyden ja jakavan eteenpäin tietoa.
Ettette missaa mitään, klikatkaa TÄSTÄ blogin Facebook hallintaan!
Kommentit
Lähetä kommentti