23/11/2019
Välillä kroonisesti sairaana opiskelu on yks vitsi. Paitsi että se ei naurata, ainakaan ennen kun on itkettänyt vuorokauden. Joskus luennot menee helposti ja asiat jää päähän, mutta valtaosalla niistä kolmen tunnin luennoista tapahtuu aikalailla kaikki: oksennan, saan ahdistus- tai paniikkikohtauksen, kipukrampit laittaa niin sikiöasentoon kun tuolilla pääsee tai lähtemään kesken luennon, kipulääkkeet vaikeuttavat oppimista ja pitkin luentoa tarvitsee pilleriä toisen jälkeen.
Kaikkein vaikeinta on ennustamattomuus. Illalla ei muuten tiedä että pääseekö seuraavana päivänä tai viikkona paikalle luennolle, eikä luennolle istuessa tiedä että lähdetäänkö etuajassa vai ei, taxilla, lanssilla vai kävellen. Sentään ambulansseja ei oo tarvittu hyvään toviin. Mutta ymmärrätte mitä ajan takaa.
Kovissa kivuissa ja/tai lääkkeissä on aika pirun vaikea muistaa lukemaansa. Sen takia etäopiskelu ei aina suju ihan suunnitelmien mukaan. Vaikka en kiistä etteikö tuossa alemman kuvan etäpäivä työpisteessä olisi kaikki aineet onnistumiseen: verkkoluento, tyynyt tukemassa asentoa futonin kanssa, peittoa, painopeittoa (10kg), lämmintä kauratyynyjä ja pakastimesta otettuja kylmäpusseja ja tens – laitetta ja kipugeelinä perskindolin. Ja sitä kofeiinia.
Ajatuksena ihana paikka oppia kevyesti uutta, mutta yritäppä kun kroppa on niin koetuksella ja väsynyt että kaikki koskee, psyykkisesti itkettää, hermokipu on sen 8/10 ja kipukrampit laittaa palasiksi. Ja kipu aiheuttaa pahoinvointia eli oksentamista, joka taas provosoi syömishäiriöistä mieltä ottamaan jatkuvan oksentamisen tavaksi – voi sanoa että tän kanssa tanssitaan ihan langalla. Eikä kannata unohtaa lääke pahoinvointia.
Syön paljon lääkkeitä joita olen täällä aiemmin ladellut, ja uskokaa tai älkää mutta immuunipuolustuksen kaatavat hyljinnänestolääkkeet, kortisoni, ahdistuksen tappopillerit, kroonista ja akuuttia kipua hoitavat lääkkeet ja loput aiheuttavat aikamoisen pöllyn tai väsymyksen.
Sairaana tietysti henkinen kuormitus on kanssa sitä tasoa että kokoajan voisi vaan maata pimeässä tai nukkua.
Entäs kun tentti on tiettynä päivänä ja tiettyyn aikaan, mutta sattumalta just silloin makaa lattialla ja itkee tai halaa vessanpönttöä? Oon yhtä tenttiä siirtänyt viidesti, kun joka saakelin kerta olin todella heikkona tai Taysissä. Enkä oo muuten tehnyt sitä vieläkään.
Ja ne pakollisen läsnäolon kurssit on kaltaiselleni aivan mahdottomia. Oon nyt koko syksyn ollut sosiaalityön kurssilla, jonka about 19:sta luennosta poissa saa olla 2. No mulle tulee väkisin 3 ja kysyin kuinka korvata ylimääräisen poissaolon, niin minun tulee kirjoittaa normaalisti 10-12 sivuista oppimispäiväkirjaa 20 sivua. 20. Ymmärrän toki että poissaolot ovat samat kaikille, mutta tuntuuhan se ihan paskalle kun yksi poissaolo on varattu kesällä (GHOST TÄÄLTÄ TULLAAN!) ja kaksi muuta ovat olleet pakollisia sairaspoissaoloja, jotka kyllä peruisin jos vaan mitenkään voisin. Saatananmoinen työmaa siis tämä pitkälti itsenäinen opiskelu, mutta myös luennolla istuminen väsyttää sekä henkisesti että fyysisesti.
Joskus tuntuu että haluais heittää läppärin seinään, itkeä ja parkua ääneen (teen vaan vikaa kahta) ja lopettaa koko opiskelu kesken, kun kroonisen sairauden takia ei vaan ole mahdollisuutta painaa sitä tahtia kun tahtoisi. Mutta joskus on itkettävä ja raivotttua, sit aloitettua uudestaan ja vedettyä pikkusen paremmin, ja sit uudestaan!
Mutta jollain ihmeellä olen tämän syksyn saanut opiskeltua kokonaan, yhden kurssin tiputin pois ja pariin tenttiin pitäisi ihan raivolla opiskella, mutta kyllä tämä tästä. Viime kevät lukukauden olin kokonaan poissaolevana oltuani kaks kertaa Pitkäniemessä ensimmäisen periodin aikana. Siihen nähden mä vedän aika hyvin. Ja käyn viikottain epäsäännöllisesti töissä, yleensä vielä aika paljon.
Miten sun krooninen sairaus vaikuttaa sun opiskeluihin tai työssä käyntiin?
Ps. Mun ala on Hallintotieteet ja paikka Tampereen yliopisto, jos sua vois kiinnostaa tää ala niin lämmin suositus ja laitappa viestiä!
Kommentit
Lähetä kommentti