27/06/2018
Kun koskee aivan saatanasti eikä kukaan näe sitä. Tai näkee ne tyhmät kivuirveet sun kasvoilla. Mutta kun kybät oxynormit ei auta kotona, ei sairaalan litalgintippa ja oxycontit tee sen parempaa. Paitsi että nyt jo oksettaa. Antibiottitippa oletetuille sappitietulehduksille. Yöksi tarkkailuhuoneeseen kahden kamalan vittumaisen hoitajan kanssa, koska et ole koko päivänä pysynyt tajuissasi yhtään yrittämääsi kävelymatkaa.
Lääkärinkierrolla sulle todetaan vaan: ”odota toista lääkäriä, en mä tohon maksansiirtoasiaan puutu.” No hyvä ettet puutu kun et kerran mitään tajua, mutta sitä se on aina. Heitetään seuraavalle niinku kuumaa perunaaa ja toivotaan ettei musiikki lopu omalla kohdalla.
Viime yönä mun kanyyli aukesi ja koko sänkyni lainehti verta. En ole vieläkään saanut pahoinvointilääkettä koska sitä oikeaa lääkäriä saa odottaa.
Jo viikkoja, kuukausia ennen tätä sairaalaan menoa oon hajonnut ja hajottanut kroppaani osin vahingossa ja osin täysin tahallani. Mutta jatkuva kipu ja pahoinvointi ajaa mut repimään ihoni irti, jättämään syömättä.. Voin pahoin kaikesta ja siitä kun en voi. Mä stressaan sieluni ulos koulupaikkaa odottaessa ja haluaisin vaan juosta kirkuen ulos tästä sairaalasta, kun taas koen kamalaa kipua mihin ei voida antaa enää uusia lääkkeitä.
Se siitä eilisestä.
Tänään aloitin aamuni kipulääkkeillä, kahvilla ja kaurapuurolla. Kipulääkkeet ei tosin vieläkään auta eikä kahvia tarjottu santsikuppia, epäilemättä olen yhä kiinni omassa elämässäni.
Katetrini on tukkeutunut toista kertaa, joten jätettiin suosiolla aamuin antibiotit antamatta ja katsotaan kierrolla mitä mieltä lääkärit ovat. Tänään psykiatri tulee käymään luonani ja katsellaan että olisiko gastro-osaston jälkeen paikka missä. Ja mitä ruttoa mun kanssa taas yritetään, että olis vähän parempi olla olemassa.
Ainakin täällä maatessa on hyvää aikaa purra hammasta ettei huutoitkisi perueassaan osallistumistaan provinssin talkootyöhön. Eipä tullutkaan bailattua Volbeatia, Tudea ja kaikkia niitä muita suosikkeja kolmea kuukautta etukäteen, onneks itse makaan sairaalassa taas yhden kohokohdan yli.
On myös hyvin aikaa päivittää sähköpostia kymmenen minuutin välein ja odottaa kroppa täristen opiskelijavalinnan tuloksia.
Olo on yhtä fresh, onnellinen ja energinen kuin tässä juhannuksena lavastetussa otoksessa.
Toivottavasti sun keskiviikko on vähän parempi!
Kommentit
Lähetä kommentti