MEILAHDEN OSASTOLLA

Niinhän siinä kävi, että edellisessä postauksissa itkemäni ALAT oli 53 ja viikon päästä 210.
Käsky kävi olla seuraavana aamuna Helsingissä, Meilahden sairaalassa.

Pakkasin muutamain päivän tärkeimmät - tunnisteella sairaalakassi - löytyy kattava postaus aiheesta.

Juha tuli mun mukaan ja ilman häntä mä en olis selvinnyt. Mulla on vaikea PTSD ja se kohdistuu sairaaloihin ja ihmisiin, teen tästä psyykkisesti sairausdesta oman postauksensa.

Juha jaksoi sanoa ja kertoa ettei mulla ole hätää, että tää ei oo mun loppu. Että hän tukee mua kaikessa mitä päätän, kun roikun kiinni ja itken meikkejäni hartiaan. Hän tulee makaamaan sänkyyn kanssani että pääsen maailman turvallsimpaan paikkaan; kuuntelemaan hänen sydäntään.

Seuraava päivänä päätettiin kuitenkin ultrata vatsa ja ottaa maksa biopsia. Se että pari puudutuspiikkiä työnnetään kylkiluiden välistä ja sitten vielä napataan se koepala, ni tuntuu just yhtä hyvälle kun kuulostaa. Ja sit maatan tunti pistetyllä kyljellä ja kolme muuten vaan pakkolevossa. Ei mitää vessareissuka tms.

Äiti tuli kun makasin biopsian jälkeen sängyssä. Äiti jos joku tietää mun ja Meilahden suhteen, ja oli aika äkkiä sovittu että äiti jää yökylään kun mulla ollut kämppistä. Katsottiin Pirjoa ja juoruttiin minkä jaksoi, rakkaani tuli seuraavana päivänä taas käymään ja mun mielestä oli ihana olla niin turvalisessa ja rakkaassa seurassa.

Maksabiopsista ei löytynyt mitään ja arvoitkin lähtivät laskuun. Kivut sen sijaan eivät ole helpottuneet yhtään, mutta nyt meikun kirurgi soittelee Taysiin että mun on saatava puudutushoitoa. Toivotaan parasta!