Katkeruus. Mitä se edes tarkoittaa. Vitun illvilja.
Katkeria vanhuksia jotka ei saaneetkaan metsämansikoita perunapellosta. Avioerosta, rahasta, siitä kun ystävä ei valinnut kummiksi esikoiselle. Rakastaa ei rakasta rakastaa sinua ainakin. Kokeillut pitsialusvaatteet. Nyt liian pienet yksinäisten kitkerien viinilasien turvottamilla lanteilla. K a t k e r u u s
tytönhupakko elämä edessä, kevyt kukkanen
rakkaudesta revitty päivänkakkara, prästkrage
mun lapsi olis daisy
ja minä vihaan olla katkera.
Vanhukset on katkeria. Katkeruus on vanhaa ja sairasta, sairaalaan tai kitarisojen taakse painettu karvaus. Rumaa ja kohtuutonta, niin egosentristä, luontaantyöntävää. Se häpeä ja inho, elämäänsä itseensä häneen muihin menneisiin ja mahdottomiin, kaikki keksitty kohteiksi psyykkiselle kestokrapulalle.
Ja silti välillä haluais huutaa että SE SATTUU olla katkera. Niitä katkuisia katkonaisia vaiettuja lauseita ja katseita millä haluis tukehduttaa syyllisyyteen kaiken. Huutaa ja huuhtoa pois.
Mutta katkeruus on rumaa ja inhottavaa. Ei sitä saa oksentaa kenenkään kasvoille tai kylpyhuoneeseen. Nielee uudelleen ja uudelleen. Kuin olematonta lastaan kantaa ja kasvattaa kurkussa keuhkoissa kohdussa ja kaulakuopissa. daisy daisy daisy. oh baby.
Kommentit
Lähetä kommentti