30/06/2018
Historia toistaa itseään omassa elämässäni selvästi hieman useammin kuin Tylypahkassa. Maaliskuussa makasin todella kovissa kivuissa ja psyykkisesti aivan paskana gastro-osastolla ja siirryin lopulta muutamaksi viikoksi yleissairaalan psykiatriselle osastolle saamaan apua psykofyysiseen vointiini.
Siirryin keskiviikkona ambulanssilla samalle osastolle. Nyt hoitojaksosta oletetaan tulevan pidempi, mutta itsekin olen sitä mieltä että oon mielimmin kerralla kauemmin kun tulen viikon tai kolmen kuukauden päästä takaisin ihan yhtä rikki samoista asioista.
Onhan se nyt aivan paskaa viettää lähes koko kesä osastolla, mutta ehkä vihdoin on aika saada apua itselleen. Ootte varmasti osanneetkin lukea rivien välistä niitäkin kipukohtia ja hätää joista en ole suoraan kirjoittanut.
Nyt kipuni on ollut viikon todella kovaa ja pahentunut pitkin viikkoa. Kipulääkkeitä menee niin paljon että taju meinaa mennä liikkuessa, mutta toisaalta kipukin on niin pahaa että sekin laittaa romahtaan lattialle. Parasta siis varmaan ottaa päälle huolella rauhoittavia, ettei tarvitse hyperventiloida ja räjähtää kipuun.
Nyt just menee päin mäntyjä ja varmasti ottaa aikaa edes pystyä myöntämään itselleen omaa vointiaan saati näyttää sitä hoitohenkilökunnalle. Mutta mä oon tosi onnellinen että pääsin tänne – kaikkialla muualla henkinen manalani vie ihmisen niin helposti.
Kauratyynyä, painopeittoa, kipulääkkeitä, parkumista, oksetusta, kaksoisluvia, rauhottavia, ihania hoitajia ja suorittamisesta irtipäästämisen vaikeutta, itseinhoa ja hysteerisiä iltahepuleita. Niitä.
Mun menoa voi seurata huomattavasti enemmän instagramista, @pullankuvatus, päivittää fiiliksiä storyyn!
Kommentit
Lähetä kommentti