HERMOKIPU HELVETISTÄ

22/09/2017

”Akuutin leikkaus­kivun kroo­nis­tu­minen on moni­mut­kainen pro­sessi, jo­hon vaikut­tavat kirur­giset ja psy­ko­so­siaa­liset te­kijät se­kä po­tilaan omi­nai­suudet.

Paikal­linen kudos­vaurio (kuten leikkaus­haava) käyn­nistää tuleh­dus­reaktion. Tä­mä joh­taa sii­hen, et­tä ki­pua ais­tivat hermo­päätteet akti­voi­tuvat ja herkis­tyvät ärsyk­keille. Voi­makas tai pitkit­tynyt akuutti ki­pu är­syttää jatku­vasti keskus­her­mostoa ai­heuttaen sen raken­teessa muu­toksia.

Keskus­her­moston muovau­tu­minen voi al­kaa jo­pa tun­tien ku­luessa kudos­vau­riosta, ja sii­tä voi seu­rata herkis­ty­mistä ja ki­pua myös haa­vaa ympä­röi­vällä ter­veellä alueella. Täl­lainen ki­vun jää­minen keskus­her­moston ”muistiin” voi ol­la pe­rusta leik­kauksen jälkei­selle kroo­ni­selle ki­vulle.”  – Potilaan lääkärilehti

Miten tyydyttävää olisikaan sanoa että kipuni josta kirjoittelin kesällä olisi ohi! Mutta koska life’s a bitch (and then you die) ei tässä asiassa ole kyllä tapahtunut minkäänlaista järkevää muutosta mihinkään suuntaan. Paitsi että nyt syön säännöllisesti lyricaa aamuin illoin ja vetelen tarvittaessa tramalia kaveriksi. Luoja musta tuntuu että oon muuttumassa laillistetuksi narkomaaniksi enkä ihan valehtelematta muista miltä tuntuu elää niin ettei oo ihan tuhansissa lääkkeissä ja pitkin päivää aivan toisissa maailmoissa. Tai sitten mun aivot on yksinkertaisesti vaan vähän sulaneet ja uus olotilani on vaan hidasälyinen pollomuhku.

Mutta kukapa nyt tosissaan valittaisi siitä että elämä on vähän crazy hazy hue niin otetaampa hetki sille miltä tuntuu kun hermostot on paskana. Tiedättekste sen tunteen kun iskee kyynerpään pöydänkulmaan ja meinaa tulla itku? Sellaista about kolmenkymmenen sentin alueelle vatsaan, heijastumaan toisellekin puolelle, kylkiin ja selkään? Tässä viime viikolla kehitin kiteyttävän kuvauksen; kuin sun vatsaan iskettäis tärisevä teräinen veitsi jolla sut vedettäis auki ja saisit sähköiskuja, yhtäaikaa polttaa ja kaiken muun hyvän taustalla on se jälkikipu siitä kun oot lyönyt vasaralla sormeen. Ja koskee niin helvetisti että oksettaa. Se on kans ihan villiä kun vatsa tuntuu ”puutuvan” kokonaan ihan puskista ja esim. pystyssä seisominen saati sitten käveleminen menee ihan veteläksi seiniin törmäilyksi jos ei lähde jalat alta.

Sit yrität googlata apua ja neuvotaan meditoimaan ja pitämään itsensä kiireisenä. Tai aletaan puhua orgasmin jälkeisestä päänsärystä. ”Hengitä pitkään ja syvään ja kipu katoaa!” on melkein yhtä korkealla mun lempilainien listalla kun: ”onneks se kaikki on nyt ohi!” Kai mä nyt olen tässä neljässä kuukaudessa yrittänyt ihan tosissaan myös hengittää, kunnon kipu meinaa helpottaa tuota pyörtymistä jos lopettaa hengittämisen. Päinvastoin, kun tarpeeks koskee niin alkaa vaan hyperventiloida ja koska sisäänhengitys koskee aina eniten, on kohta hyvä noidankehä kun hyperventiloiminen koskee niin julmetusti ja kipu pahentaa paniikkia. Pls jos joskus todistat tätä riemua niin olis hauskaa jos vaikka aiheuttaisit hetkellisen tajuttomuuden niin ees hengitys normalisoituisi.

”Leik­kausta edel­täviä riski­te­ki­jöitä ovat muun muas­sa suu­ri painoin­deksi, naissu­ku­puoli, nuo­ri aikui­sikä, psy­ko­lo­giset te­kijät (pelko ja ah­distus) ja uusin­ta­leikkaus.” Ehkä mun kahdenkympin painoindeksillä ei päästä ensimmäiseen kategoriaan ja uusintaleikkausta ennen lähtis kyllä järki ja varmaan samalla myös henki, mutta tunnistan itseni nuoreksi naiseksi ja psykologisia haittoja löytyy kyllä varmaan niin paljon että sydämeni voisi muuttua niiden varjolla syöpäkasvaimeksi.

Ei, mä en väitä missään tapauksessa olevani kipukroonikko tai että ansaitsisin koko maailman säälin ja surkuttelun koska oon yks toivottomaks tuomittu luonnonvara. Mutta mun hermot on aivan riekaleina tän jatkuvan kivun kanssa. Mun hermot on tosin riekaleina koko elinsiirtohelvetin kanssa mutta otetaan sitä kertaava postaus erikseen. Huumori alkaa loppua siinä vaiheessa kun ollaan menossa sisään ravintolaan ja meinaa taju lähteä kun koskee niin maan saatanasti ja äkkiä saa yrittää kipittää apteekkiin hakemaan vähän lisää pelastusta. Tai siihen ettei kestä mitenkään päin katsella telkkaria vaihtamatta radikaalisti asentoa kokoajan. Yrittää sen kanssa nyt sitten istua esim. bussissa parikolme tuntia.

Joo, jos seuraat mua muissa medioissa (ig ja sc pullankuvatus) oot varmaan huomannut että mä urheilen ja etenkin riehun aika paljon elämässäni. Voin aivan varmasti syyttää joistain ”kipukohtauksista” ihan itseäni kun päätään treenata siltakaatoja, pomppia trampoliinilla tai mennä combat tunnille. Mutta se ei ole normaalia että muhun koskee näin paljon, sitä ei hitto sentään selitä se että olin neljä kuukautta sitten elinsiirrossa. Mun maksaan ei koske, mun hermostot vaan on ilmeisen paskana. Ja mä yritän elää tänkin kanssa mahdollisimman normaalia elämää ja mä nyt satun olemaan luonnostaan aktiivinen ja mun on päästävä purkamaan tätä negatiivista energiaa ja saamaan jotain tolkkua tähän toimintaan, ja mikäpä siinä toimisi paremmin kuin liikunta. Ja mulla liikunta on itseasiassa niitä ainoita asioita millon ei koske. Nyt istun keittiönpöydän ääressä hyvässä ryhdissä ja muhun koskee, eilen combatissa ja zumbassa koski vaan kun yhden combat sarjan aikana (en todellakaan tajunnut miten ne lyönnit ja potkut piti tehdä ja riuhtaisin kerran vähän epäonnistuneesti ja pidin loppubiisin tauon).

Kun vollotin meikussa ja yritin kävellä eteenpäin mun iskä hoki et potki kipua päähän ja se on varmasti yks main reasoneita miks mä aktiivisesti erryday liikun tai urheilen ihan puhtaasti sen takia et sillon tiedän oikeesti olevani sen kivun yläpuolella. Vaikka edelleen menee sata kertaa päivässä hermot ja melko usein tekis mieli repiä kaikki hermostot ulos, levittää ne pyykkinaruiksi lyhtypylväiden väliin ja ripustaa niihin joka ainoa sisäelin ja ulkoistaa kipu ja jatkuva pelko yhteiskunnan yleiseksi ongelmaksi, koska oon vahvasti sitä mieltä et vaikka oon aika perkeleen kova supermimmi niin tää on jo naurettavan iso vaatimus jaksaa.

Että FUCK YOU HERMOKIPU, kiitos ja anteeksi.